Mustalaiset Kolmannessa valtakunnassa

 

On esitetty väitteitä, että yli miljoona mustalaista olisi murhattu Kolmannen valtakunnan aikana tai että puoli miljoonaa mustalaista olisi kuollut ns. holokaustissa. Otward Müller tutkii näitä väitteitä kirjoituksessaan “Sinti and Roma – Yarns, Legends, and Facts” (the Revisionist 3/2004; saksaksi VffG 4/1999).

 

Heti alkuun hän toteaa, että kyseiset väitteet eivät pidä paikkaansa.

 

Saksan lehdissä julkaistiin 7.8.1999 Deutsche Presse-Agenturin (Saksan uutistoimiston) uutinen, jossa sanottiin:

 

Saksan mustalaisten (”Sinti und Roma”) Keskusneuvosto on uudistanut vaatimuksensa Berliiniin suunnitellun muistomerkin rakentamisesta niille mustalaisille, jotka kansallissosialistit murhasivat - - Keskusneuvosto totesi, että muistomerkki 500 000 mustalaisuhrille, jonka jo v. 1994 Berliinin kaupunki ja Saksan liittotasavallan parlamentti ovat hyväksyneet, tulisi nyt rakentaa. Kuitenkin Berliinin kaupunginvaltuuston edustaja kiisti, että Berliini olisi luvannut rakentaa sellaista muistomerkkiä.

 

Müller sanoo, että 500 000:n luvulle ei ole olemassa minkäänlaista todistuspohjaa. Mikään dokumentti ei mainitse sellaista. Mikä sitten on tuon luvun alkuperä?

 

Donald Kenrick ja Grattan Puxon julkaisivat v. 1972 Lontoossa kirjan ”the Destiny of Europe’s Gypsies” (”Euroopan mustalaisten kohtalo”), ja vuonna 1980 siitä julkaistiin Saksassa Tilman Zülchin ”Uhanalaisten kansojen yhdistykselle” tekemä saksankielinen käännös, joka sai nimekseen ”Sinti und Roma – die Vernichtung eines Volkes im NS-Staat” (”Mustalaiset – erään kansan tuhoaminen kansallissosialistisessa valtiossa”). Sana ”kohtalo” oli käännöksessä muuttunut sanaksi ”tuhoaminen”!

 

Kenrick & Puxon pyrkivät vuonna 1972 saatavilla olleen dokumentaation valossa osoittamaan, että 219 700 mustalaista oli tapettu. Nykyisin tiedetään, että tuolloinen dokumentaatio oli erittäin epätarkkaa eikä lukumäärä mitenkään voi olla noin suuri (esim. Udo Walendy: ”Zigeuner bewältigen ½ Million”, Historische Tatsachen No. 23, 1985, sekä Otward Müller: ”Zum Schicksal der Zigeuner Europas”, Der Deutschamerikaner, Chicago, kesäkuu 1982, s. 5). Zülchin käännökseen luvun 219 700 tilalle oli kuitenkin summassa laitettu luku 500 000! Tämä on luvun 500 000 alkuperä! Sittemmin esim. Simon Wiesenthal nappasi tämän luvun muistelmiinsa: ”Tuskin kukaan tietää, että luultavasti myös puoli miljoonaa mustalaista kuoli Kolmannen valtakunnan tuhoamisleireissä” (Recht nicht Rache”, 1992, s. 272).

 

Müller ryhtyi kyselemään, millaista dokumentaatiota luvun 500 000 takana on. Hän tiedusteli asiaa Frankfurtin Kansantutkimuksen Museon mustalaistutkijalta tri Mark Münzeliltä, joka kehotti kääntymään Israelin Vainoamismuseon edustajan Miriam Novitschin puoleen. Novitsch piti 500 000:n lukua oikeana, koska ”eräs mustalaisyhdistys vaatii sen perusteella Saksassa korvauksia”! Novitsch ei kyennyt antamaan luvulle mitään dokumentaarista vahvistusta.

 

Müller esitti myös Arolsenissa toimivalle Kansainväliselle etsintäkeskukselle seuraavan kysymyksen:

 

Kuinka monta mustalaista Kansainvälisen etsintäkeskuksen tietojen mukaan kuoli kansallissosialistisen hallinnon julmuuksissa?

 

Tämä etsintäpalvelu, jolla varmasti olisi tietoa murhatuiksi väitetyistä 500 000 mustalaisesta, totesi yksikantaan 7.7.1980:

 

Kansainvälisellä etsintäkeskuksella ei ole mitään dokumenttiaineistoa eikä mitään muutakaan tietoa, jonka nojalla voisimme vastata tiedusteluunne.

 

Kuuluisa Arolsenin etsintäpalvelu, jolla on hallussaan miljoonia dokumentteja eri keskitysleireistä ja muista laitoksista, ei tiedä mustalaisten tuhoamisesta yhtään mitään! Ei ole olemassa dokumentteja, jotka osoittaisivat mustalaisia tuhotun!

 

Otward Müller tiedusteli asiaa myös saksalaiselta Nykyhistorian Instituutilta (Institut für Zeitgeschichte in München). Sen edustaja Hellmuth Auerbach kuitenkin vain viittasi edellä mainittuun Kenrickin & Puxonin kirjaan sekä Christian Bernadacin kirjaan ”L’Holocauste oublie – Le massacre de tsiganes”, 1979, jossa uhrien määräksi arvioidaan 229 950.

 

Nykyhistorian Instituutti tiesi siis viimeistään vuonna 1980, ettei luvun 500 000 takana ole mitään dokumentaatiota. Kuitenkaan seuraavien 28 vuoden aikana se ei millään tavalla ole yrittänyt ilmoittaa uutistoimistoille, tiedotusvälineille, poliitikoille, Saksan hallitukselle, suurelle yleisölle tai kenellekään, että luku 500 000, jota murhattujen mustalaisten lukumääränä levitetään, on kokonaan vailla dokumentaarista pohjaa!

 

Hollannin sota-arkisto ilmoitti Müllerille luvun 200 000 ja viittasi sekin Kenrickin & Puxonin kirjaan. 500 000 uhrista ei tiedetty Hollannissakaan mitään!

 

Tunnettu historioitsija ja Churchillin elämäkerran kirjoittaja Martin Gilbert pitää kirjassaan ”the Holocaust” (s. 824) lukua 500 000 suurena propagandistisena liioitteluna ja ihmettelee, että saksalaiset poliitikot jatkuvasti esittävät tällaista väärää tietoa.

 

Der Spiegel –lehti perustelee levittämäänsä 500 000:n lukua Tilmen Zülchin toimittamalla kirjalla ”In Auschwitz vergast, bis heute verfolgt” (”Auschwitzissa kaasutettu, tähän päivään asti vainottu”), Reinbek, 1979. Sen sivulla 121 sanotaan:

 

Eurooppalaisten tsiganologien (mustalaistutkijoiden) arvioiden mukaan Kolmas valtakunta murhasi noin 500 000 tämän kansanryhmän miestä, naista ja lasta osana ”lopullista ratkaisuaan”, vaikka tämän kansanmurhan täyttä laajuutta ei ole vielä selvitetty.

 

Kuitenkaan näitä ”eurooppalaisia tsiganologeja” ei mainita! Lisäksi Zülchin kirjan nimi antaa lisäpontta holokaustiin uskoville ja tosiasioista tai logiikasta piittaamattomille tahoille: ensin kaasutetaan Auschwitzissa kuoliaaksi, sitten vielä vainotaan näihin päiviin asti!

 

Vuonna 1980 saksalaiset mustalaisyhdistykset julkaisivat Saksan Liittotasavallan hallitukselle osoitetun manifestin, jonka johdannossa sanotaan:

 

Ainakin puoli miljoonaa Euroopan mustalaista joutui Kolmannen valtakunnan rasistisen politiikan uhriksi - - Sen vuoksi katsomme, että Saksan Liittotasavallan tulisi toimia seuraavasti: 1. Saksan Liittotasavallan nimissä nykyisen hallituksen täytyy virallisesti myöntää Saksan Kolmannen valtakunnan suorittama Euroopan mustalaisten kansanmurha…

 

7.11.1985 liittokansleri Helmut Kohl lausui Saksan parlamentissa:

 

21.12.1982 Liittotasavallan hallitus teki seuraavan periaateratkaisun: mustalaiset kärsivät suurta epäoikeudenmukaisuutta kansallissosialistisen diktatuurin aikana. Heitä vainottiin rasistisista syistä ja monia murhattiin. Julmuudet on katsottava kansanmurhaksi. Noin 500 000 mustalaista kärsi väkivaltaisen kuoleman Hitlerin diktatuurin aikana - - näitä julmuuksia täytyy käsitellä kansanmurhana.

 

Vuonna 1982 Saksan Liittotasavallan hallitus siis jälleen kerran syytti Saksan kansaa kansanmurhasta. 11.2.1986 julkistamassaan avoimessa kirjeessä Otward Müller pyysi sitten liittokansleri Kohlia:

 

esittämään ihmisille tieteellistä dokumentaatiota tai materiaalista todistusaineistoa, joka yksiselitteisesti ja kiistattomasti tukee väitettänne 500 000 mustalaisen kansanmurhasta - - Uskon, että olette yhtä mieltä kanssani siitä, että oikeusvaltiossa syyttäjällä on velvollisuus todistaa syytteensä. Puheessanne lausuitte myös: ”Rotusyrjintää ei saa koskaan enää tapahtua Saksan maaperällä.” Niin kauan kuin ette esitä mitään pitävää todistusaineistoa vakaville syytöksillenne, nämä syytökset ovat Saksan kansan enemmistöön kohdistuvaa syrjintää. Olisin sen vuoksi hyvin kiitollinen, jos ilmoittaisitte minulle, onko Saksan Liittotasavallan hallituksella esitettävänä sellaista tieteellistä dokumentaatiota.

 

Vuoteen 1999 mennessä (jolloin Müller tämän artikkelinsa saksaksi laati) Saksan hallitus ei ollut esittänyt mitään todistusaineistoa. Ilmestyi vain eräs Michael Zimmermannin essee oheisjulkaisuna Saksan hallituksen virallisessa lehdessä ”Das Parlament” huhtikuussa 1987. Esseen nimi oli ”Die Nationalsozialistische Vernichtungspolitik gegen Sinti und Roma” (”Kansallissosialistinen tuhoamispolitiikka mustalaisia kohtaan”), ja siinä käsiteltiin vain Saksan mustalaisia eikä se sisältänyt mitään todistusaineistoa luvulle 500 000. Erään luvun otsikko oli ”Avioliiton kieltäminen ja sterilisaatiot.”

 

Müller toteaa, ettei Saksan hallituksella ole aikeita todistaa, dokumentoida tai tarkistaa syytöksiään. Tämä käy hänen mukaansa ilmi Saksan liittopresidentti Roman Herzogin puheesta, jonka tämä piti 16.3.1997 Saksan mustalaisten dokumentaatio- ja kulttuurikeskuksen näyttelyn avajaisissa Heidelbergissä. Siinä Herzog totesi:

 

Näyttely, jonka tänään avaamme, kuvaa sitä, kuinka pitkäaikainen syrjintä kulminoitui vainoamiseen ja murhaamiseen. Lähes 500 000 murhattua uhria, joista yli 20 000 oli saksalaisia mustalaisia – se on jättiläismäistä barbariaa.

 

Presidentti Herzog siis väittää, että 20 000 Saksan mustalaista murhattiin. Toisaalta kirja Donald Kenrick, Grattan Puxon, Tilman Zülch: ”Die Zigeuner – verkannt – verachtet – verfolgt”, 1980, s. 37, ilmoittaa, että kansallissosialistien tullessa valtaan v. 1933 Saksan alueella asui n. 20 000 mustalaista. Aiemmin mainittu Zülchin v. 1979 toimittama kirja kertoo sivulla 33, että Saksassa oli v. 1979 50 000 Saksassa syntynyttä Sinti-mustalaista. Edelleen 27.9.1992 the New York Times totesi, että tuolloin (v. 1992) Saksassa oli 200 000 mustalaista.

 

Jos siis kaikki Saksassa olleet 20 000 mustalaista tapettiin, kuinka saksalaissyntyisiä mustalaisia on voinut olla v. 1979 50 000 ja v. 1992 200 000? Herzogin väite 20 000 murhatusta (tai vain ”steriloidusta”) Saksan mustalaisesta ei voi pitää paikkaansa.

 

 

Ennen sotaa v. 1939 niillä Euroopan alueilla, jotka olivat myöhemmin mukana sodassa, oli noin miljoona mustalaista (em. Kenrickin & Puxonin kirjan mukaan). Encyclopedia Americana 1940 (osa 13, s. 591) arvioi mustalaisten määräksi koko Euroopassa 750 000. Toisaalta the New York Times antaa (lähteenään ”Romanien kansainvälinen liitto”) v. 1992 mustalaisten määräksi samalla alueella v. 1992 10,8 miljoonaa! Esimerkiksi Saksassa oli v. 1939 20 000 mustalaista, v. 1992 200 000, Tsekkoslovakiassa vastaavasti 93 000 ja miljoona, Baltiassa 7000 ja 50 000, Ranskassa 40 000 ja puoli miljoonaa, Puolassa 50 000 ja 750 000 ja Neuvostoliitossa/Venäjällä 200 000 ja miljoona! Kuinka kukaan voi puhua ”kansanmurhasta”! Propagandahan väittää, että ne mustalaiset, joita ei murhattu, steriloitiin (ja siis lisääntyminen estettiin).

 

Presidentti Herzog totesi edellä mainitussa puheessaan v. 1997:

 

Hitler itse määräsi Himmlerin siirtämään poikkeuksetta kaikki mustalaiset tuhoamisleireihin. Sitten heidät murhattiin systemaattisesti, perhe perheeltä, jokainen pienestä lapsesta iäkkääseen isovanhempaan. Tämä tapahtui kaikkialla Saksan vaikutusalueella.

 

 

Siis: ”murhattiin systemaattisesti”, ”jokainen pienestä lapsesta iäkkääseen isovanhempaan”, ”kaikkialla Saksan vaikutusalueella.” Jos kaikki tuhottiin, kuinka he saattoivat noin valtavasti lisääntyä?

 

Mustalaistutkija tri Streck on todennut (Zeitschrift für Kulturaustausch 4/1981, s. 418):

 

Ei ole ollut mahdollista rekonstruoida mitään yhtenäistä suunnitelmaa ja toteutettua ohjelmaa mustalaisten kansanmurhan suorittamiseksi.

 

Väitteellä, että saksalaiset olisivat murhanneet puoli miljoonaa mustalaista, ei ole olemassa minkäänlaista objektiivista, tieteellistä todistuspohjaa. 500 000 mustalaisen kansanmurhaa ei ole tapahtunut. Poliitikoilla ei ole oikeutta tehdä tietoisesti politiikkaa väärillä luvuilla, olivatpa kyseessä juutalaiset tai mustalaiset.

 

Muistokirja

 

Auschwitz-museo julkaisi v. 1993 kolmikielisen kirjan ”Memorial Book. The Gypsies at Auschwitz-Birkenau” (”Muistokirja. Mustalaiset Auschwitz-Birkenaussa”); kirjaa oli tekemässä myös Saksan mustalaisten dokumentaatio- ja kulttuurikeskus. Ilse Schirmer-Vowinckelin tästä kirjasta esittämä kirja-arvostelu, jolla on otsikkona ”Zum Schicksal der Zigeuner im Dritten Reich” (”Mustalaisten kohtalosta Kolmannessa valtakunnassa”, VffG 4/1999; engl. the Revisionist 3/2004), sisältää myös varsinaista tutkimusta mustalaisten sodanaikaisesta kohtalosta, ja siksi on syytä ottaa sekin tässä esiin.

 

Schirmer-Vowinckel kertoo, että Saksan parlamentissa järjestettiin 16.12.1992 muistojuhla ”natsien murhaamien mustalaisten” kunniaksi. Päivämäärä oli valittu sen mukaan, että silloin oli kulunut tasan 50 vuotta siitä, kun Himmlerin on sanottu antaneen käskyn Euroopan mustalaisten kuljettamisesta Auschwitz-Birkenauhun, jossa 30 000 heistä olisi kuollut sodan loppuun mennessä. Tiedotusvälineet olivat mukana raportoimassa tästä tilaisuudesta, ja ne kertoivat, kuinka edustaja Renate Schmidtille luovutettiin Auschwitz-Birkenaussa murhattujen 30 000 mustalaisen nimilista, siis yllä mainittu Muistokirja. Kuitenkin myöhemmin samana päivänä tiedotusvälineet kertoivat hämmästyneille kuulijoille, että ”natsien keskitysleireissä” oli murhattu 500 000 mustalaista!

 

Vuosia myöhemmin Ilse Schirmer-Vowinckel luuli saavansa selvyyden tähän huomattavaan lukujen ristiriitaan, kun BBC raportoi Nürnbergin oikeudenkäynnistä, jossa ”pääsotarikollisia” BBC:n mukaan syytettiin 12 miljoonan juutalaisen ja 500 000 mustalaisen murhaamisesta. Radio ja Televisio Luxemburg toisti lähetyksen 18.1.1998.

 

Hän ryhtyi tutkimaan Nürnbergin oikeudenkäynnin pöytäkirjoja ja löysi mustalaisten tuhoamista koskevan kohdan syytekohdasta kolme, ryhmästä A, jossa kuvataan useita murhaamistapoja, mutta lukumäärää 500 000 ei mainita siellä missään!

 

Entä luku 30 000, Auschwitzin väitettyjen mustalaisuhrien lukumäärä? Löytyykö sille dokumentaarista vahvistusta? Luku siis esiintyy Muistokirjassa, joka kuitenkin sisältää vain noin 21 000 nimeä! Schirmer-Vowinckel toteaa kuitenkin R. Rosen ja W. Weissin kirjan tietojen pohjalta, että varsinaisten keskitysleirien ulkopuolella oli useita mustalaisten kokoamisleirejä, joissa heidät rekisteröitiin ja joista heidät sitten kuljetettiin eteenpäin (Romani Rose & Walter Weiss: ”Sinti und Roma im Dritten Reich. Das Programm zur Vernichtung durch Arbeit” [”Mustalaiset Kolmannessa valtakunnassa. Työllä tuhoamisen ohjelma”], 1991).

 

Rose & Weiss esittävät luvun 500 000 kerran kirjansa alussa (s. 7), mutta eivät enää sen jälkeen. Luku 30 000 esiintyy sivulla 19 neutraalissa yhteydessä, kun tekijät kertovat Heydrichin johdolla 30.1.1940 pidetystä konferenssista. Siellä heidän mukaansa päätettiin eräiden juutalaiskuljetusten ohella myös 30 000 mustalaisen kuljettamisesta Saksasta ja Itävallasta Kenraalikuvernementtiin. He mainitsevat lähteekseen Saksan valtionarkiston, mutta eivät anna tarkempia tietoja dokumenteistaan.

 

Ilse Schirmer-Vowinckel esittelee sitten uutistoimistojen raportteja tuosta parlamentin muistotilaisuudesta. Kaikissa raporteissa mainitaan 500 000 murhattua mustalaista. DPA (Deutsche Presse-Agentur) kertoo lisäksi, että Muistokirjassa on 10 849 mustalaisnaisen ja 10 094 mustalaismiehen nimet, joiden väitetään tulleen murhatuiksi Auschwitz-Birkenaussa. EPD (Evangelischer Presse-Dienst) mainitsee, että Muistokirjan mukaan puolalaiset vangit olisivat varastaneet ja piilottaneet alkuperäisen nimilistan v. 1944.

 

Sitten itse Muistokirjaan. Sen ensimmäinen osa käsittelee Auschwitz-Birkenaun mustalaisleirin historiaa ja mustalaisnaisten leiriä. Toinen osa käsittelee mustalaismiesten leiriä. Kirjassa luetellaan nimet ja syntymäpaikat ja esitetään leirillä olleiden kertomuksia, kalenteri vainoista ja dokumentteja.

 

Muistokirjan kirjoittajien mukaan eräs puolalainen pappi ja kaksi mustalaisleirin vankia olisivat varastaneet nimilistat sodan loppuvaiheissa, käärineet ne vaatteisiin, tunkeneet sankoon ja haudanneet maahan kahden parakin väliin heinäkuussa 1944; vuonna 1949 ne olisi jälleen kaivettu ylös. Piilottajiksi mainitaan Ireneusz Pietrzyk, vanki nro 1701, ja Josef Penuzilka. Jälkimmäinen oli kuitenkin kuollut jo heinäkuussa 1943.

 

Ilse Schirmer-Vowinckelin mukaan asia on todennäköisesti niin, että listat todella sisältävät entisten Auschwitz-Birkenaun mustalaisvankien nimet, niiden nimet, jotka kuolivat, sekä niiden, jotka eivät kuolleet, mutta nimiä ei saatu mistään haudatusta sangosta. Todennäköisesti nimet on saatu edellä mainittujen kokoamisleirien rekisteröintilistoista (listat oli laadittu jo ennen kuin Neuvostoliitosta saatiin tutkijoiden käyttöön 46 Auschwitzin "kuolemankirjaa").

 

Himmlerin käsky 16.12.1942

 

Lopuksi Schirmer-Vowinckel käsittelee Himmlerin 16.12.1942 antamaksi sanottua käskyä, jossa Himmler olisi määrännyt mustalaisten tuhoamisen. Sellaista käskyä hän ei onnistunut löytämään. Hän tiedusteli Saksan mustalaisten dokumentaatio- ja kulttuurikeskuksesta, Münchenin Nykyhistorian Instituutista ja Saksan Valtionarkistosta, eikä missään niistä ollut sellaista Himmlerin käskyä!

 

Hän sai kuitenkin käsiinsä kopion eräästä viisisivuisesta pikakirjeestä. Siitä käy ilmi, että Himmler todella antoi 16.12.1942 käskyn, mutta ei tuhoamiskäskyä! Kyseisen kopion hänelle toimitti Nykyhistorian Instituutti, ja pikakirjeen oli lähettänyt Saksan valtakunnan turvallisuuspäävirasto 29.1.1943. Kirjeessä on otsikkona ”Sekarotuisten mustalaisten, Roma-mustalaisten ja Balkanin mustalaisten toimittaminen yhteen keskitysleiriin.” Ensimmäinen virke kuuluu:

 

Reichsführer SS:n (Himmlerin) 16.12.1942 antaman käskyn mukaisesti – käsky Nr. I 2652/42 ad./RF/V – on sekarotuisia mustalaisia (Zigeunermischlinge), Roma-mustalaisia ja Balkanilta lähtöisin olevia ei-saksalaisia mustalaisheimoja otettava tiettyjen kriteerien mukaan erilleen ja lähiviikkoina kuljetettava yhteen keskitysleiriin: Auschwitzin keskitysleiriin (mustalaisleiriin).

 

Ei minkäänlaista mainintaa, että Himmler olisi käskenyt tuhota mustalaiset! Pikakirjeen jatkosta käy lisäksi ilmi, että Himmler oli määrännyt lukuisia mustalaisia (kymmenen erilaista ryhmää!) suljettaviksi pois tahdonvastaisesta kuljetuksesta: puhdasveriset Sinti- ja Lalleri-mustalaiset, sekarotuiset mustalaiset, jotka mustalaisten mielestä ovat hyviä sekarotuisia, mustalaisten näköiset henkilöt, jotka ovat laillisessa avioliitossa saksalaisveristen kanssa, mustalaisten näköiset henkilöt, jotka elävät sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla ja jotka olivat säännöllisessä työssä ja joilla oli vakituinen asunto jo ennen mustalaisten yleistä internointia, mustalaisten näköiset henkilöt, jotka palvelevat armeijassa tai jotka nykyisessä sodassa ovat vammautuneet tai vapautettu sotapalveluksesta kunniamerkin saaneina, mustalaisten näköiset henkilöt, jotka voivat todistaa, että heillä on jonkin toisen maan kansalaisuus, ja joitakin muitakin mustalaisryhmiä tai mustalaisten näköisten henkilöiden ryhmiä.

 

Himmler siis määrää, että kaikki yllä mainitut henkilöt tulee sulkea pois tahdonvastaisesta kuljetuksesta Auschwitzin keskitysleiriin! Lopussa on kuitenkin huomautus, että tätä poikkeuksellista kohtelua ei suoda niille mustalaisille tai mustalaisten näköisille henkilöille, joita on usein rangaistu rikoksista.

 

Pikakirjeen kohdassa III mainitaan kuitenkin, että puhdasverisiä Sinti- ja Lalleri-mustalaisia ja niitä sekarotuisia mustalaisia lukuun ottamatta, jotka mustalaisten mielestä ovat hyviä sekarotuisia, niitä mustalaisia, jotka säästetään Auschwitz-passitukselta, pyydetään vapaaehtoisesti hyväksymään sterilisaatio, myös heidän lastensa osalta.

 

Entä jos he eivät suostu steriloitaviksi? Silloin ”asiasta päättää perusteluiden esittämisen jälkeen valtion rikospoliisin virasto.”

 

Tuhottiinko Birkenaussa 2897 mustalaista 2.8.1944?

 

Kirjoituksessaan ”the ’Gassing’ of Gypsies in Auschwitz on August 2, 1944” (the Revisionist 3/2003, saksaksi VffG 1/2003) Carlo Mattogno käsittelee virallista historiankirjoitusta edustavan juutalaisen kommunistin Danuta Czechin väitettä, että Birkenaussa olisi ”kaasutettu” 2897 mustalaista 2.8.1944.

 

Mustalaiset majoitettiin yleensä Auschwitz-Birkenaussa ns. mustalaisleiriin, jossa he elivät perheittäin ja jossa oli miehiä ja naisia (tässä sana ”leiri” tarkoittaa Birkenaun kokonaisleirin yhtä osaa, leirialuetta, yhtenäistä parakkirivistöä, kokonaisleirin sisällä; Birkenaussa oli siis useita ”leirejä”). Mustalaisleirin varsinainen nimi oli leiri BIIe.

 

Danuta Czech kirjoittaa, että 30.7.1944 leirissä BIIe (siis mustalaisleirissä) oli 1518 internoitua. 1.8.1944 lukumäärä nousi 2815:een. Hänen mukaansa tämä lukumäärä on ”todennäköisesti naisten ja miesten yhteismäärä.” 2.8.1944 lukumäärä nousi jälleen 2885:een, mutta mustalaisten kokonaismäärä Birkenaussa oli hänen mukaansa kuitenkin 2898 (”todennäköisesti naisia ja miehiä”), kun mukaan otetaan leirien BIIa, BIId ja BIIf mustalaiset (D. Czech: Kalendarium der Ereignisse in Konzentrationslager Auschwitz-Birkenau 1939 – 1945, 1989, s. 837 s.).

 

Sitten hän toteaa, että juna vei Auschwitz-Birkenausta 2.8.1944 1408 mustalaista (918 miestä ja 490 naista) Buchenwaldin keskitysleiriin. Nämä 1408 mustalaista pysyivät kuitenkin kirjattuina Birkenaun työvoimalistoille vielä 3.8. ja 4.8., koska eivät olleet saapuneet vielä perille Buchenwaldiin. Perille saavuttuaan heidät poistettaisiin Auschwitz-Birkenaun listoilta.

 

Saman päivän iltana (2.8.1944) hänen mukaansa 2897 mustalaista kuljetettiin kaasukammioihin tuhottaviksi.

 

Mattogno toteaa, että tässä on ristiriita. Jos leirissä oli 2898 mustalaista ja heistä 1408 kuljetettiin muualle, ei ole voitu ”kaasuttaa” 2897 mustalaista! Heitä olisi ollut jäljellä enää 1490 (2898 miinus 1408).

 

Artikkelissaan Mattogno sitten korjaa Danuta Czechin virheellisen esityksen muutenkin dokumenttien avulla. Czech käytti apunaan miesten leirin työvoimalistoja (Berichten über den Arbeitseinsatz). Lisäksi kaikki mustalaisnaiset (490) oli kuljetettu leiristä pois edellä mainitussa kuljetuksessa. Ennen kuljetusta (30.7.1944) mustalaisleirissä oli siis 1518 henkilöä. Päivän 31.7.1944 tietoja ei ole säilynyt, mutta 1.8.1944 lukumäärä oli 2815 ja 2.8.1944 2885 (ja siis koko Birkenaun leirissä 2898). Noissa luvuissa 2815 ja 2885 on mukana vielä pois kuljetettujen lukumäärä (1408).

 

3.8.1944 listoissa ei enää esiinny luokkaa ”Mustalaisleirin vahvuus”, ja pois kuljetetut 1408 mustalaista ovat leirin BIIe kohdalla otsikon ”Überstellung Zig” (”Siirretyt mustalaiset”) alla. Jos leirin BIIe listoilla oli 2.8.1944 2885 henkilöä ja näistä pois jo siirrettyjä oli 1408, missä ovat loput 1477? Eihän 3.8.1944 ole edes olemassa enää luokkaa ”Mustalaisleirin vahvuus.”

 

Mattogno toteaa ensin, että tuohon aikaan Birkenaun miesten leiriin kuuluivat leirit BIa, BIIa, BIId, BIIf ja BIIg. Näillä nimillä ne esiintyvät myös työvoimalistoilla. Leirissä BIIe (mustalaisleirissä) oli miehiä ja naisia, ja siksi tuo leiri ei koskaan ennen päivämäärää 3.8.1944 esiintynyt nimellä ”BIIe” työvoimalistoissa. Mustalaisleirin miehet kulkivat työvoimalistoissa otsakkeen ”Mustalaisleirin vahvuus” alla.

 

Ja keitä olivat ne 1297 internoitua, jotka nostivat mustalaisleirin väestön määrän 1518:sta (30.7.1944) 2815:een (1.8.1944)? Olivatko he mustalaisia, kuten Danuta Czech olettaa? Mutta kun Czech seuraa miesten leirin työvoimalistoja, kuinka naiset rekisteröitäisiin miehiin? Mustalaisethan kulkivat perheittäin.

 

Gerald Reitlinger on osoittanut, että leirin BIIe mustalaisnaiset kuljetettiin 1.8.1944 Ravensbrückin keskitysleiriin (G. Reitlinger: Die Endlösung, 1992, s. 510). Mustalaisnaisia ei siis siirretty Buchenwaldiin, kuten Danuta Czech esittää, eikä kuljetus ollut 2.8. vaan jo 1.8. Sen sijaan mustalaismiehet (918 miestä) kuljetettiin Buchenwaldiin.

 

Keitä nuo 1297 olivat, elleivät he olleet mustalaisia? Dokumenttien avulla Mattogno osoittaa, että he olivat Radomista 30.7.1944 Birkenauhun tulleita juutalaisia (eivät mustalaisia)! Tuossa juutalaiskuljetuksessa oli 1298 juutalaista (yksi on ehkä siirretty tai on tapahtunut kuolemantapaus, koska henkilömäärissä on yhden heitto).

 

1.8.1944 mustalaisleirissä oli siis 1517 mustalaista ja 1298 juutalaista, yhteensä 2815 henkilöä. Kun näistä samana päivänä siirrettiin muualle 1408 mustalaista, leirissä oli tosiasiallisesti 109 mustalaista ja 1298 juutalaista, yhteensä 1407 henkilöä. 2.8.1944 lukumäärä nousi 70 henkilöllä 2885:een (tosiasiallinen määrä vastaavasti 1478).

 

Leireissä BIIa, BIId ja BIIf oli 1 + 5 + 7 = 13 mustalaista, ja 3.8. listattiin enää leiriin BIIf yksi mustalainen. Muut 12 siirrettiin leiriin BIIe. 3.8. katoaa, kuten edellä todettiin, myös kokonaan luokka ”Mustalaisleirin vahvuus” työvoimalistoista ja tilalle tulee normaali ”BIIe”. Tällä työvoimalistalla on 547 Radomista tullutta juutalaista em. kuljetuksesta. Lisäksi yleisesti todetaan leirissä BIIe olevan tulokaranteenissa (uusia tulokkaita) 1415 internoitua, jotka eivät olleet tulleet leirin ulkopuolelta eivätkä karanteenileiristä BIIa, joten he olivat jo valmiiksi leirissä BIIe. Vielä leirissä BIIe mainitaan olevan 72 ”työhön otettua” (”Beschäftigte”).

 

3.8.1944 leirissä BIIe oli siis muodollisesti 1415 (sis. nuo 12 muista alaleireistä tulleet) + 1408 (jo muualle siirretyt) +72 (työhön otetut) = 2895 internoitua. Tosiasiallinen määrä oli niin ollen 1487.

 

Birkenaussa ei ”kaasutettu” 2897 mustalaista 2.8.1944. Edellisenä päivänä, 1.8.1944, Birkenaun mustalaisleiristä kuljetettiin muihin leireihin 1408 mustalaista ja vain muutama jäi jäljelle. Tilalle tuli 1298 juutalaista Radomista, ja 3.8.1944 leirin vahvuus oli normaali 1487.

 

Auschwitzin ”kuolemankirjojen” mukaan Auschwitzissa kuoli vuoden 1944 alkuun mennessä 11 843 mustalaista, useimmat kulkutauteihin, mutta kuolinsyitä olivat myös muut sairaudet, nälkä ja vanhuus (Rudolf: Dissecting the Holocaust, s. 292).